Olimme eilen Viivin kanssa Kauhajoen Match Showssa. Arvostelut alkoivat 18.00, joten lähdimme liikenteeseen 15.00. Tällä kertaa mukaamme lähtivät Viivi, Demi, Zelda, pikkusiskoni ja äitini. Lisäksi kaverimme Riina lähti omien koiriensa, PeePeen ja Bertan kanssa. Paikan päällä sitten ilmottauduimme ja etsimme hieman syrjäisemmän paikan, johon isot koirat voisi laittaa siksi aikaa kiinni, että Riina ja äiti voisivat käydä vessassa. Riina sitoi Bertan ja PeePeen puuhun kiinni. Hän pääsi ehkä jotain kaksi askelta, kun Bertta riuhtaisi hihnan rikki ja säntäsi perään. Bertta pääsi sitten mukaan ja minä jäin PeePeen seuraksi. Ennen pienten koirien kehää muutama corgi-hemmokin kävi meitä tervehtimässä. Arvostelut alkoivat meidän kohdallamme numerosta 200 ja meidän numeromme oli 229. Saimme siis vähän aikaa odotella kehään pääsyä. Kehässä meitä vastassa oli chihuahua. Viivi meni muuten hyvin, mutta maassa näytti olevan jotain toooooooooooooooooooooosi kiinnnostavaa ja nenä maassa sitten kuljettiinkin. Meidän piti tehdä yksin kolmio ja lopuksi yhdessä ympyrä. Siinä Viivi menikin jo hyvin. Tuomari sanoi, että oli todella tasaväkinen pari ja että molemmat esitetään hyvin. Molemmat liikkuvat myös hyvin ja energisesti, eritoten tämä koira (ja osoitti Viiviä). Hän mietti vielä ja sanoi, että tykkäsi nyt kuitenkin enemmän tästä chihuahuasta. Ei harmittanut, niin hyvä suullinen arvostelu kuitenkin oli. Sinisten kehässä emme sitten sijoittuneet, yllätys yllätys ;). Demi sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. Molemmat pennut, PeePee ja Zelda saivat punaiset, mutta myöskään ne eivät sijoittuneet. Bertta kuitenkin pääsi punaisten kakkoseksi, onnea siitä! Palkinnot tosin eivät olleet kovin mieluisat. Vilkkupanta ja pieni näytepussi, jollaisen sai virroilta jokainen koira (Bertan, Zeldan ja PeePeen viime mätsärissä) ilmatteeksi. Mikäköhän olisi seuraava mätsäri? Ääh, täytyy varmaan alkaa käymään vain noissa agility-tapahtumissa, Viiviä ei ole ilmeisesti vain luotu esiintymään XD
JA! Bellalla näkyi masussa viisi-kuusi pentua :D
2 kommenttia:
Luin yhdestä bichon blogista että onko teille tulossa muka bichon uros:O ja jos on niin onnea!
Ei meille ole sellaista tulossa :D
Lähetä kommentti