Paras ystäväni Heidi tuli meille yökylään. Aloimme heti leikkiä Viivin kanssa ja Viivi oli Heidistä aivan innoissaan. Näytin Viivin oppimia temppuja joita Viivi esittelikin ylpeänä!
Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan mennyt nappiin. Tulimme alakertaan syömään, kun kuulimme suru uutisen. Nappe oli kadonnut metsälenkillä. Lähdimme Heidin ja koirien kanssa etsimään, mutta emme löytäneet sitä mistään. Huutelimme Napen nimeä ja kiertelimme ympäri metsää. Saavuimme kotiin surullisina. Päätimme lähteä etsimään vielä autolla. Välillä pysähdyimme tien viereen ja huutelimme Napen nimeä. Alkoi olla jo pimeä ja ulkona oli pakkasta. Lähiseuduilla oli kulkenut kaksi sutta, jotka olivat tappaneet jo monia koiria. Aloimme jo luopua toivosta, mutta sitten se tapahtui. Pikkusiskoni huusi Nappea ja metsästä kuului haukuntaa. Se oli Nappe! Lähdimme rämpimään metsään ja huutelimme sitä. Aina kuului vastaus. Sitten tajusimme, että se oli liian kaukana. Kiersimme autolla hieman lähemmäksi ja lähdimme uudestaan metsään. Huusimme Napen nimeä ja se vastasi. Jatkoimme tätä ja aina vain haukku koveni. En osaa kuvailla sitä onnea kun näin Napen. Olin jo varma, että jotakin oli tapahtunut. Napen ilme.... En unohda sitä koskaan! Veimme Napen autoon ja lähdimme kotiin. Viivi tuli tervehtimään iloisena Nappea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti